Isäni isät
Suora isälinjani 1500-luvulle
Wäyrysestä Hepo-ojaan
Sukutarinan mukaan Erkki Wäyroin tuli 1500-luvulla Pohjois-Pohjanmaalle Kestilän seudulle, silloiseen Salon emäpitäjään Etelä-Pohjanmaalta. Erkin suku saattoi olla lähtöisin Savosta. Savolaisasutus laajeni kaskiviljelyn mukana 1500-luvulla Etelä-Pohjanmaan järviseudulle sekä Keski-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Varhaisista suvun vaiheista ei ole tietoa, mutta Väyrysiä on 1500-luvulla asustellut ainakin Keski-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä sekä Savossa.
Kustaa Vaasa pyrki verotulojen kasvattamiseen, erämaiden ja raja-alueiden asuttamiseen. Uudisasukkaat suuntasivat Etelä-Savosta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.
Asutus levisi Oulujärven seuduille ja Kainuuseen. Muuttajille luvattiin kolmen vuoden verovapaus ja sotilaallista suojaa alueella liikkuviksi tiedettyjä venäläisiä vastaan. Vuoden 1579 kymmenysluetteloon on merkitty talonpoikia Kongasmäeltä, Voipuanjärveltä ja Kivarinjärveltä. 1570-luvun Suomessa oli noin 300 000 asukasta.
Hepo-ojan sukutarina - lyhyt oppimäärä
Yrjö Erkinpoika Väyrynen (13. polvi) syntyi v. 1550 Salon pitäjän Kestilän kylässä. 100 vuotta myöhemmin Yrjön pojanpoika Matti muutti Kestilän Väyrylän talosta Kainuuseen ja päätyi talolliseksi Paltamon (Puolangan) Väyrylän kylään. 150 vuotta myöhemmin v. 1802 Matin pojanpojanpojanpojanpoika Matti Martinpoika Väyrynen (6. polvi) muutti Puolangan Törmänmäen Väyrylästä perheineen takaisin esi-isien seudulle Siikajoen varteen Kestilään. Matin poika Fredrik Matinpoika Väyrynen (1799-1879, 5. polvi) isännöi sitten aikanaan Kestilän kylän Ali-Hepo-ojan tilaa, ja sai sukunimen Hepo-oja itselleen - ja jälkipolville.
Tuohon aikaan, 1700-1800 -luvulla, Pohjanmaalla ja Kainuussa maaseudulla sukunimi yleensä otettiin (tai saatiin) kotitalon mukaan, ja se myös vaihtui muutettaessa talon nimen mukaan. Savossa sukunimi jo silloin yleisesti periytyi. Hämeessä sukunimi usein puuttui tai oli patronyymi tai ns. lisänimi.
Yrjö Erkinpoika 1550-1618, 13. polvi
Yrjö Erkinpoika (13/8192)* syntyi noin 1550 Kestilässä ja kuoli siellä noin 1618. Yrjön elämänvaiheita on kirjattu 1600-luvun asiakirjoihin: torppari; huonemies (husman) Salon pitäjän Kestilässä. Niistä tiedetään mm. hänen olleen Kestilän Väyrysen talon isäntä 1606-1624. Mainitaan vuonna 1606 ensimmäisen kerran kymmenysluettelossa: asuttanut Lars Swensonin "autiota". Autiotila tarkoitti maksukykynsä menettänyttä, kruunun omistukseen joutunutta tilaa. Näitä tiloja kruunu pyrki uudelleen asuttamaan saadakseen verotuloja.
Ensimmäisen kerran sukunimi Wäyroin Älvsborgin ll lunnaat 1613:483Fb:35. 1615:483Fg:35. 1615:483Fg:35.1618:483Fk:77. SKrA RoU Finland 1618:603. En wiss Längd oppåala the Mans personer, som are fempton åhr Och finnes uthi Salo sochen, Actum den 20 Marty Åhr 1618. Gestila by.
Matti Yrjönpoika 1580-1627, 12. polvi
Matti Yrjönpoika Väyrynen (12/4096) syntyi Kestilässä v. 1580, oli talonpoika ja nihti (jalkaväen sotilas). Kestilän Väyrysen isäntänä Matti oli vuosina 1620-1627. Vuonna 1624 maantarkastuksessa Matti on pyrkinyt maakirjaan todennäköisesti välttääkseen sotaväenoton. Hänet on kuitenkin merkitty veronmaksukyvyttömäksi ja hän ei enää tämän jälkeen esiinny maakirjassa. Vuonna 1626 muodostettiin Pohjanmaan jalkaväkirykmentti. Matti Yrjönpoika otettiin nihdiksi ja vietiin Puolan sotaan, jossa hän menehtyi 1627.
Puoliso Karin isännöi leskenä Väyrysen taloa 1629 - 1636. Karin-leski mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1629 myllytulliluettelossa sekä huonekuntaluettelossa. Karin-leskellä on ollut vuoden 1636 karjaveroluettelon mukaan 1 varsa ja 2 lehmää.
Kestilän Väyrylää isännöi Matti Yrjönpojan jälkeen poika Matti Matinpoika vuodet 1639 - 1641. Hän muutti myöhemmin uudisasukkaaksi Puolangalle.
Vuoden 1619 sotaväenottosäädös velvoitti pitäjän papin laatimaan kutsuntalautakunnan käyttöön ruodutusluettelon yli 15-vuotiaista pitäjän miehistä. Yleensä saatiin yksi nihti eli jalkaväen sotilas ruoduttamalla 20 taloa yhteen ruotuun.
Valittu ruotusotilas saattoi myös palkata sijaisen eli varamiehen, joiden kysyntä ja siten myös palkat nousivat väenottojen lisääntyessä. Sijaisjärjestelmän rinnalla yleistyi myös kasvatti- eli sotilaspojan pito talossa kaiken varalta.
Talollisen tai talollisen pojan joutuminen sotilaaksi oli harvinaista. Kruunu ei muutenkaan mielellään valinnut talon ainoaa miestä, jonka varassa talon veronmaksukyky pitkälti oli. Toisaalta jalkaväen sotilas saattoi olla arvokkaampi kuin muutaman vuoden pienet verotuotot ja näin verotusmielessä autioiden eli maksukyvyttömien talojen määrä kasvoi sota-aikoina. Erään arvion mukaan jokainen talo Pohjois-Pohjanmaalla joutui 1600-luvun aikana luovuttamaan 2–3 miestä, omia tai palkattuja, sotaväen käyttöön.
Matti Matinpoika 1610-1683, 11. polvi
Matti Matinpoika Väyrynen (11/2048) syntyi Ketilässä 1610. Hän oli talonpoika ja nihti, kuten isänsä ja isännöi Kestilän Väyrylää 1639-1641. Matti muutti myöhemmin Puolangalle.
Vuoden 1641 Salon Kestilän karjaveroluettelon mukaan Matti Väyrysellä oli tammavarsa, 3 lehmää, 2 sikaa ja kylvö oli ollut ½ tynnyrinalaa. Saman vuoden henkirjassa Matin perhekunta käsittänyt talonpojan ja tämän vaimon, henkiluku 2.
Matti oli eversti Nils Bååtin rykmentin kapteeni Arvid Jösson Buggin komppanian nihti vuosina 1645-1652. Otettiin nihdiksi Auhon kylästä Puolangalta ja vapautettiin 1652 palveluksesta.
Matti oli talonpoikana Puolangan Auhon kylässä veljensä Heikin kanssa.
Perhe muutti Puolangan Kongasjärvelle, jossa Matti oli Kongas-Väyrylän isäntä 1654-83. 1670-luvun lopussa parhaat sadot saatiin Lammasperän ja Lentuan taloissa ja vuosisadan lopussa Puolangan taloissa, jotka olivat johtavia kaskenraatajia ja suurimpia tuottajia. Matti Väyrynen Väyrylän kylästä oli Kainuun suurin viljantuottaja vuonna 1683. Viljakymmenyksiä tynnyriä yhteensä Matti Väyrynen 2,5. Pohjanmaan läänin tilien tositekirja 1683-1683.
Vuoden 1683 henkikirjan mukaan Matti Väyrysen ruokakunta käsitti 8 henkeä: Matti Väyrynen, pojat Matti, Erkki, Martti ja Pekka sekä Matin vaimo Anna, Martin vaimo Liisa ja Pekan vaimo Anna.
Matti Matinpoika 1643-1731, 10. polvi
Matti Matinpoika Väyrynen ( 10/1024) syntyi Puolangan Auholla 1643 ja kasvoi Kongas-Väyrylän kotitalossa, jota isännöi isänsä jälkeen. Osti Somerjärven Huovisten tilat 1688. Perhe muutti 1700-luvun alussa Törmänmäelle nro 4 Väyrylä.
RoU 1678:40, 40 ruotu. 1/8 manttaalin isäntä Matti Matinpoika Väyrynen, ruotumestari.
Matti ja Anna saivat kaksi tyttöä. Annan kuoltua Matti nai Kristiina Ketuttaren; heille tuli neljä poikaa ja yksi tyttö. Lisäksi perheeseen kuului ruotusotilas, ottopoika Paavo.
Matti Väyrynen oli Kainuun suurin viljantuottaja vuonna 1683. Vuonna 1688 Matti osti Somerjärven Huovisten tilat. Kainuun viljasato vaihteli huomattavasti 1600-luvun lopulla vuoden 1695 täydellisestä kadosta vuoden 1699 huippusatoon.
Vuoden 1683 henkikirjan mukaan Matti Väyrysen ruokakunta käsitti 8 henkeä: Matti Väyrynen, pojat Matti, Erkki, Martti ja Pekka sekä Matin vaimo Anna, Martin vaimo Liisa ja Pekan vaimo Anna.
Miestyövoimalla oli suuri osuus viljantuottoon. Kaskeaminenhan vaati runsaasti miestyövoimaa. Lisäksi vaarojen laella oli parempaa viljelysmaata ja kun kaskettiin lännenpuoleisia rinteitä, niin halla ei päässyt iskemään, kun ilta-aurinko oli lämmittänyt maan.
Suurten kuolonvuosien aikana 1696-97 Väyrysiä kuoli hyvin vähän, Kongasjärven sukuhaarasta Erkki Matinpoika 1697, Matti Matinpojan tytär Maria 1697, Pekka Matinpojan lapsi 1698.
Paltamossa kuolleisuus oli 41 %. Koko Pohjanmaan väestöstä kuoli kolmannes vuosien 1696-97 aikana. Syrjäkylillä kuten Puolangalla ja Väyrylässä kuolleisuus oli vähäisempää ainakin johtuen osittain siitä, että kerjäläiset, jotka levittivät tauteja, eivät yltäneet kaukaisiin syrjäkyliin. Lisäksi näillä seuduilla oli hyvät mahdollisuudet saada lisäravintoa kaloista ja metsän riistasta. Suurten kuolonvuosien aikana lapset kuolivat yleensä punatautiin ja tuhkarokkoon ja aikuiset "lienteriaan" ja lavantautiin. Lienteria oli suolistosairaus, joka johtui ruuan puutteesta ja sopimattomasta ravinnosta, josta pahin oli oljen käyttäminen ravintona muun korvikkeen mukana.
Heikki Matinpoika 1697-1770, 9. polvi
Heikki Matinpoika Väyrynen (9/512) syntyi Puolangan Kongas-Väyrylässä 1697. Törmänmäen Väyrylän nro 4 isäntä 1730 -1757.
Velipoika Matti muutti n. 1729 Törmänmäeltä Samisjärvelle Väyrylän kylään nro 8, isoisänsä Huovisilta ostamalle tilalle. Törmänmäen Väyrylä jäi Heikille.
Heikillä ja Kaarinalla oli neljä poikaa Matti, Jaakko, Risto ja Antti sekä kaksi tyttöä Anna ja Riitta.
Henkikirja 1739: Wäyrylä By nro 4, 1/8 verotila. Wäyrylä Hendrik, vaimo Carin (2). Pojat Mattz sotilas ja Hendrik (2). Piika Margeta (1). Henkiluku 5. Savuja 1. Itsellinen Erick Wäyrynen sotilas. Vaimo Elin (1) Piika Anna (1). Henkiluku 2.
Puoliso Kaarina Jaakontytär Heikkinen (9/513) Syntynyt 1697. Kuoli kuumetautiin 53-vuotiaana toukokuussa 1750 Väyrylässä.
Matti Heikinpoika 1719-1794, 8. polvi
Matti Heikinpoika Väyrynen (8/256) syntyi Törmänmäen Väyrylässä 1719. Hän oli Väyrylän nro 4 isäntä 1758-1794. Talossa oli myös nuoremmat veljet Jaakko ja Antti perheineen. Matti oli myös lautamies. Matti meni naimisiin Anna Martintyttären (1725-1794) kanssa, joka oli myös Väyrysiä ja samaa sukua 4 polven takaa. Matti ja Anna saivat 12 lasta.
Paltamon rippikirja 1761-1766, Törmämäki Wäyrylä no 4:
Vanhana isäntänä leskimies Heikki, poika Matti ja vaimo Anna ja heidän 12 lasta (5 kuollut 1757-66), poika Jaakko ja vaimo Valpuri ja heidän 5 lasta (2 kuollut 1762-66), poika Antti ja vaimo Margareeta ja heidän 4 lasta (1 kuollut 1764). Lisäksi taloon merkitty "rotfattig" *) Liisa Kinnutar (s. 1680).
*) Rotfattig eli ruotuvaivainen ei kyennyt itse vastaamaan omasta elatuksestaan, vaan pitäjässä häntä huollettiin taloista muodostuvan köyhäinhoitopiirin, ruodun sisällä. Ruotuvaivainen asui määräajan talossa ja siirtyi sen jälkeen ruodun seuraavaan taloon.
Kuolemat vuonna 1794 koetteli Väyrylää. Heikin poika Antti kuoli hinkuyskään tammikuussa, vanhaemäntä Anna kuoli 69 vuotiaana 6. heinäkuuta avanteeseen, kuolinsyynä "fistel". Elokuussa punatautiin "rödfeber" kuoli nuori-isäntä, lautamies Martti 44 vuotiaana, Martin 11-vuotias tytär Elina ja Matin 2-vuotias tytär Anna. Vanhaisäntä Matti kuoli marraskuussa 75 vuotiaana rintapistokseen, marraskuusa myös Heikin vaimo Leena synnytykseen 34 vuotiaana ja poika kahden päivän ikäisenä.
Martti Matinpoika 1748-1794, 7. polvi
Martti Matinpoika Väyrynen (7/128) oli talollinen ja lautamies. Hän syntyi 1748 Paltamon Törmänmäen Väyrylässä nro 4 ja kuoli myös siellä punatautiin 44 vuotiaana.
Matti meni naimisiin Liisa Matintytär Hyttisen (1746-1808) kanssa. Liisan kotitalo oli Väyrylänkylän Hyttilä noin 20 km Törmänmäeltä.
Martti ja Liisa saivat 2 poikaa ja 5 tyttöä, joista kaksi kuoli nuorena. Liisa muutti 1802 poikiensa perheiden mukana Siikajoen varteen Pulkkilaan.
Väyrylässä nro 4 asui vuoden 1800 henkikirjan mukaan 10 aikuista ja 8 lasta.
Henkikirja 1800: Wäyrylä nro 4, 1/8 verotila. Wäyrylä Mattz Mattzson, Margeta hustru, Mattz et Mårten brorsöner, Mårten cousin, Elsa bror hustru, Lisa bror enka, Greta syster, Caisa piga
Veli Matti jatkoi Törmänmäen Väyrylän isäntänä Martin kuoltua, myöhemmin setä Antti Heikinpoika.
Matti Martinpoika 1771-1807, 6. polvi
Matti Martinpoika Väyrynen (6/64) syntyi Puolangan Törmänmäellä Väyrylässä. Talollisen poika Matti meni naimisiin talollisen tyttären Elina Laurintytär Väisäsen (1771-1843) kanssa. Elina oli kotoisin Puolangan Auhon kylän Askanmäeltä.
Nuoripari asettui asumaan Törmänmäen Väyrylään, jossa syntyi Liisa 1797, Fredrik 1799 ja Martti 1801. Väyrylässä nro 4 asui tuohon aikaan 10 aikuista ja 8 lasta, eli varmasti ahtautta oli.
Kesällä 1802 Matin perhe muutti esivanhempiensa seudulle Pohjois-Pohjanmaalle Siikajoen varteen. Muutomatkalle lähti myös setä Matti Heikinpojan perhe ja veli Martin perhe sekä leskiäiti Liisa ja sisko Kaisa. Muuttajia oli: 7 aikuista, 6 pikkulasta ja yksi teini. Matin setä Antti Heikinpoika jäi isännäksi Törmänmäelle Väyrylään nro 4.
Asuinpaikka Pulkkilassa oli Sipolan kylän nro 2 Tuomala-Arola. Pulkkila srk rippikirja 1802-1809.
1800-luvun alussa Tuomaalassa oli Väyrylästä muuttanut väki lisääntynyt. Nyt aikuisia oli 8 kun teini pääsi aikuisten kirjoihin ja lapsia oli siunaantunut 5 lisää, nyt yhteensä 11.
Matti kuoli Tuomalassa 35-vuotiaana 14. toukokuuta 1807.
Fredrik Matinpoika 1799-1879, 5. polvi
Fredrik, Reeti Matinpoika Hepo-oja (Tuomaala, Arola, Lämsä, Väyrynen ) (esi-isä 5/32) syntyi Törmänmäellä Väyrylässä 1799, hän oli 3-vuotias perheen muuttaessa Pulkkilaan. Sukunimi meni tuolloin talon mukaan, joka muuttui Väyrysestä Tuomaala, Arola, Lämsän kautta Hepo-ojaksi.
Tuomala-Arolassa Väyryset asuivat pitkään. Kesäkuussa 1929 Fredrik meni naimisiin Liisa Junnon (1806-1868) kanssa, joka oli Launolan kirkkoväärti Antti Junnon tytär. Junnot olivat vauraita talollisia Pulkkilan Junnonojalla ja Antti vaikutusvaltaisimpia pulkkisia.
Pulkkilan rippikirja 1825-1833 mukaan Tuomala-Arolassa nro 2 asui: Isäntänä setä, leskimies Matti, joka kuoli 1827 ja hänen 3 lastaan, setä Martti, vaimo Kaarina ja 7 lasta, sisko Liisa ja nuoripari Fredrik ja Liisa.
Henkikirjan 1831 mukaan talossa Tuomala nro 2, 2 1/24 verotila, asui itsellisenä (1/4) Mårten Mårtensson, pojat Fredric Mat. vaimo Lisa, Matts, Mårten, Johan, tyttäret Lisa, Anna, Greta, piika Magdalena.
Fredrikin ja Liisan perhe muutti noin 1850 Pulkkilassa Kestilän kylän taloon nro 19 Ali-Hepooja. Lapsia tuli: Liisa (1830-1831), Matti (1831-1912), Kaisa (1834-?), Maria (1836-1845), Elsa (1840-1845), Antti (1843-1845), Madlena (1846-1891) ja Väinö Ilmari (1846-1891). Ja siellä Fredrik kuoli 80-vuotiaana 1879. Liisa kuoli 10 vuotta aikaisemmin 61-vuotiaana.
Fredrikin (nyt kirkonkirjassa Tuomaala) perhe muutti taloon Kestilä nro 14 Niilekselä-Lämsä. Matti veljen perhe muutti sinne myös. Matti oli mennyt naimisiin kesällä 1840 Fredrikin vaimon Liisan siskon, Valpuri Junnon kanssa. (Rippikirja 1842-1850)
Fredrikin veli Martin (nyt kirkonkirjassa Arola) perhe muutti 1827 Kestilään nro 2 Väyrylä.
Tiedot MyHeritage-sukupuussa
Tuomaala 1850-luvun pitäjänkartalla
Matti Fredrikinpoika 1831-1912, 4. polvi
Matti Fredrikinpoika Hepo-oja (esi-isä 4/16) syntyi Pulkkilassa Sipolan kylän Tuomala-Arolassa 1831. Perhe muutti noin 1850 Kestilän nro 19 taloon Hepo-oja (Ali-Hepo-oja). Matti meni naimisiin kesällä 1856 Maria Juhontytär Hurskaisen (1837-1921) kanssa. Maria oli naapurin tyttöjä, jonka kotitalo Pihkala oli Hepo-ojan talosta reilun kilometrin päässä Siikajoen toisella rannalla.
Matin ja Marian perhe (mukana neljä lasta) muutti 1862 Rantsilan Wähän taloon, noin 30 km Siikajokivartta alemmaksi. Mukana muutti isä Fredrik, äiti Maria ja sisko Madlena. Jo kesällä 1865 kaikki muuttivat takaisin Kestilään Hepo-ojan taloon. Rantsilan srk:n rippikirja 1860-1870.
Matti oli aktiivinen kestinen. Hän oli perustamassa Kestilän kuntaa 1867 ja oli myös ensimmäisen kunnallislautakunnan jäsen.
Kestilän kunnan perustaminen 1867
Kestiset päättivät kunnallishallinnostaan ensi kerran "seurakunnan kokouksessa" Taipaleenmäen maalla (kappalaisen puustellissa) tiistaina 13.8.1867. Läsnä olivat kirkkoherran sijainen A. B. Calamnius (Ilmari Kiannon isä) Piippolasta, seurakunnan kappalainen Karl Isak Österbladh, lukkari Aappo Helander, kirkkoväärti Heikki Myllypelto, talollinen Fredrik Hämeenaho, Juho Kemppainen, Matti Hepo-oja, Paavo Keränen, Juho Halonen (Rantapelto), Heikki Halonen (Keskitalo) sekä pöytäkirjan allekirjoittajina lisäksi Pekka Lämsä, Heikki Myllyoja ja Juho Lahti, kuten historiallisen kokouksen pöytäkirjassa todetaan.
Ensimmäinen kunnallislautakunta
"Kunnallishoitoon kokouksen esimieheksi" (kuntakokouksen puheenjohtajaksi) valittiin yksimielisesti seurakunnan kappalainen Karl Isak Österbladh.
Kunnallislautakunnan esimieheksi valittiin talokas Fredrik Hämeenaho ja varalle talokas Mikko Alila. Kunnallislautakuntaan valittiin "Hyvölänrannalta Heikki Gröndahl, Mulkualta Matti Haataja, Leiviskänrannalta Niiles Arola (Mäläskä), Mäläskänkylältä Antti Tuomaala, Kirkonkylältä Sameli Lahti, Alikinkeriltä Matti Hepo-oja sekä varajäseniksi Sameli Lämsä, Aappo Leinonen Alamehtältä ja Juho Leinonen Parkkiselta."
Henkikirja 1880, Kestilä Ali-Hepooja no 19: Matts Fredriksson Hepo-oja -31, vaimo Maria -37, (alaikäiset) lapset 4 poikaa, 2 tyttöä; (poika) Fredrik -56, vaimo Maria -53, lapset 1 poika; (poika) Isak -64, (tytär) Lisa -58, sisko Madlena -46, renki Johan Kesti 6/8-59, piika Sofia Lehtosaari -60. Henkirahaa maksavia 4 miestä, 5 naista; alaikäisiä 7; väkeä yht. 16... asevelvollisia 1.
Matti ja Maria saivat 7 poikaa ja 6 tyttöä. Heistä neljä kuoli lapsena. Sisaruksista vanhimman Fredrikin ja nuorimman Wäinön ikäeroa oli reilut 25 vuotta. Matti jatkoi talon isäntänä vielä vanhoille päivilleen, ja kuoli 80-vuotiaana 1912. Lapset hakeutuivat "maailmalle".
Pojista isoisoisäni Fredrik (1856-1904) lähti 21-vuotiaana Isalmen Vieremälle Salahmiin rengiksi tai ehkä ruukin töihin. Juho (1869-1962?) lähti Amerikkaan 1890, meni USA:n Aberdeenissä naimisiin ja jäi sinne. Myös sisaruksista Johanna (s. 1871-1962?) lähti Amerikkaan Juhon kanssa, ja myös Matti (1879-1903) lähti sinne joulukuussa 1901. He kaikki jäivät sinne. Luultavasti myös Iikka (1864-1962?) lähti Amerikkaan.
Vuosina 1880-1930 Suomesta lähti siirtolaisiksi etupäässä Pohjois-Amerikkaan yhteensä noin 400 000 suomalaista. Pohjanmaalta lähdettiin joukoittain uuteen maailmaan, yli puolet kaikista lähtijöistä. Kestilästä lähtijät päätyivät useimmat samoille seuduille Suurille järville Michiganiin.
Tyttäristä Emma Liisa (1858-1887) meni naimisiin kestiläläisen talollisen Heikki Pihkakosken kanssa. He saivat viisi lasta, viimeisenä kaksoset, joiden synnytykseen Emma kuoli elokuussa 1887, myös kaksoset kuolivat kahden päivän ikäisinä. Selma Sofia (1867-?) meni naimisiin säräisniemeläisen talollisen Heikki Haatajan kanssa, ja he saivat 7 lasta. Aleksandra Maria (1875-?) meni naimisiin Kestilän Mulkualle Heikki Tervakankaan taloon. He tulivat isännöimään Ali-Hepo-ojan taloa Matin kuoltua.
Lapsista Maria (1860-1864), Matti (1862-1867), Serafia (1866-1867) ja Wäinö Ilmari (1882-1900) kuolivat jo pienenä.
Matin pojista Heikki (1877-1918) muutti 1908 Karjalaan Terijoelle puusepäksi ja ryhtyi myöhemmin myös kruunun torppariksi Kivennavalle. Karjalassa Heikki perusti perheen Kivennapalaisen Helmin kanssa. Isoisäni Kalle lähti 13-vuotiaana setänsä Heikin puusepänoppiin Terijoelle, mutta joutuikin nuoren perheen lapsenvahdiksi, ja palasi pian Kiuruvedelle.
Heikki liittyi uuteen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Kansalaissodan päättyessä Heikki teloitettiin punikkina Karjalan Sarkolassa keväällä 1918. Vaimo Helmi ei kuulunut puolueeseen, mutta hänet vangittiin ja vietiin Suomenlinan vankileirille, jossa hän kuoli punatautiin samana kesänä 1918. Perheen seitsemän alaikäistä lasta jäi näin orvoksi.
Vanhin poika Vihtori oli 15-vuotiaana isänsä kanssa mukana "punakapinassa". Kun isä-Heikki teloitettiin Vihtori pakeni Venäjälle, mutta palasi 1920 syksyllä Suomeen ja jäi loikkarina kiinni. Veljeksistä Ville opasti 30-luvun alussa suomalaisia kommunistejä rajan yli neuvosto-onnelaan. Ville jäi kiinni hommasta kaverinsa kanssa talvella 1931 opastaessaan maanpetoksesta syytettyä kommunistien kansanedustaja Riihimäkeä rajan yli (Karjalan Lehti 1931). Näistä Heikin perheen vaiheista voisi hyvinkin kirjoittaa kirjan, tai tehdä elokuvan.
Fredrik Matinpoika 1856-1904, 3. polvi
Fredrik Matinpoika Hepo-oja (isoisoisä 3/8), etunimi kirkonkirjoissa Retti, Reeti ja Retrikki, lähti Kestilästä 21-vuotiaana nuorena miehenä 31. joulukuuta 1877 Iisalmen Vieremälle Salahmin kylään. Ehkäpä hän meni alunperin töihin Salahmin rautaruukkiin, mutta rippikirjoissa on hänestä merkintä renkinä. Samassa talossa oli sillon piikana myös Piippolassa syntynyt Maria Luttinen (1853-1891), joka oli tullut jo edellisenä kesänä Kärsämäeltä taloon piiaksi. Vuonna 1878 he menivät naimisiin, ja esikoispoika Matti (1979-1924) syntyi.
Vieremällä Salahmin kylässä vuosina 1807–1908 toiminut rautaruukki käytti raaka-aineenaan järvien pohjasta nostettua järvimalmia (limoniittia). Vuonna 1874 viipurilainen Paul Wahl & Co osti ruukin, jonne rakennettiin masuuni korvaamaan sulatuksessa käytetyt harkkohytit. Ruukin tuottama rauta meni nyt Wahlin Varkaudessa sijainneille laitoksille.
Perhe muutti 1879 takaisin Kestilään Fredrikin kotitaloon Ali-Hepooja nro 19. Kestilässä syntyi Emma Liisa (1881-1904) ja Anselmi (1883-1950).
Perhe muutti 1884 takaisin Iisalmen Salahmiin Fredrikin ja Marian tutuille seudulle. Salahmissa perheesen syntyi huhtikuussa 1888 kaksoset Kaisa Loviisa (1888-1890) ja Johannes (1888-n.1890) . Fredrik oli luultavasti ruukin töissä, koska löytyy Iisalmen maaseurakunnan rippikirjasta (1881-1890) Salahmin tehtaan alta.
Perhe muutti keväällä 1889 torppariksi Kiuruvedelle. Rippikirjassa (1881-1890) asuinpaikkana on Näläntö no 11 Anttila, (merkintä "sakotettu metsän hakkuusta").
Kaksosista Kaisa Loviisa kuoli maaliskuussa 1890 ja Johannes kuoli luultavasti jo aikaisemmin. Huhtikuussa 1890 perheeseen syntyi Selma (1890-1890) joka kuoli jo syyskuussa samana vuonna. Lapsia oli silloin kolme: Matti 11, Emma Liisa 9 ja Anselmi 7.
Maria kuoli seuraavana kesänä 1891 keuhkotautiin 37-vuotiaana.
Yksinhuoltaja Fredrik muutti Marian kuoleman jälkeen Kiuruvedellä asumaan Remekselään no 18. Rippikirjan mukaan hän oli itsellinen (lois. = loinen) eli asui vuokralla ja kävi luultavasti puusepän ja läkkisepän töissä, ja oli ehkä myös talon töissä. Samaan taloon tuli kesäkuussa 1892 Piippolasta piiaksi isoisoäitini Elsa Gustava Leiviskä (1869-1930).
Fredrik meni 34-vuotiaana uusiin naimisiin 23-vuotiaan Elsa Gustava Leiviskän kanssa joulukuun 30. päivänä 1892. Jo kuukauden päästä 28. tammikuuta syntyi heille esikoispoika, isoisäni Kalle (1893-1959). Kiuruvedellä he saivat lisäksi kaksi poikaa: Fritjofin (1894-1985) ja Jussin (1899-1947).
Puuseppä ja läkkiseppä Reeti oli myös myllyntekijä, joka kierteli töissä ympäri seutuja.
Isoisäni Kallen 60-vuotisjuhlan muisteluissa "Fredrikin tekijän maineensa lensi kautta Suomen aina Venäjän rajoja myöten... ja oli tehnyt huomattavan määrän tuulen pyöritettäviä, 42 tuulimyllyä, ja lisäksi huomattavan määrän vesimyllyjä."
Koko "uusperhe", mukana kolme poikaa, muutti talvella 1900 Karjalaan, Muolaaseen. Matka tehtiin hevospelillä, aluksi Kallaveden jäiden yli. Silloin vielä Savon rataa rakennettiin. Vanhemmat sisarukset Matti, Emma Liisa ja Anselmi olivat jo omillaan, renkeinä ja piikoina, ja jäivät Kiuruvedelle.
Myös Emma Liisa muutti vuoden 1901 lopulla Karjalaan, Antreaan "palvelusneidoksi". Hän meni siellä naimisiin ja sai pojan. Hän kuoli jo 1904 keväällä keuhkokuumeeseen. Myös Matti muutti Karjalaan, Muolaaseen, vuoden 1905 joulukuussa. Hän oli Viholassa maatalotöissä tilattomana, meni siellä naimisiin, perhe sai viisi lasta. Matti kuoli 45-vuotiaana 1924. Anselmista tuli suutari ja satulaseppä, hän päätyi Tornioon ja Kemiin, ja sai kuusi lasta.
Isoisäni Kallen muisteluista 60-vuotispäivillä kirjattua:
Kerrankin kun hän oli veljiensä kanssa kerjuulla eräässä Hovi-talossa. Kun pojat lähestyivät Hovin porttia niin nousi pojille tie pystyyn, sillä kaksi hirmu suurta koiraa laukkasi sieltä pihanperiltä poikia kohti ja pojilla oli pelkoa puseron täysi ja ylikin. Onneksi oli portit niin lujat ja korkeat, etteivät koirat päässeet yli. Sitten tulikin apu jonkin Hovin palvelijan muodossa ja kysyi mitä pojat asioi.
Pojat esittivät asiansa, että ollaan kerjuulla kun on isä kuollut ja on kolme poikaa eikä äiti jaksa kaikkia hoivata niin jos olisitte niin hyvä ja auttaisitte. Se palvelija lähti päätaloon, josta hetken perästä palasi ja toi leipää ja rahaa. Raha oli Venäjän rahaan vaan kävihän se silloin täällä Suomessakin kun rajapitäjissä asui paljon venäläisiä.
Ehkä Fredrik lähti perheensä kanssa vain pidemmälle "työkeikalle" myllyn tekoon Muolaaseen kun ei tehnyt Kiuruvedellä muuttoilmoitusta lähdöstään. Kiuruveden kirkon kirjoissa ei ole merkintää ja perheen tiedot löytyvät niiltä ajoilta kylän löysäläisistä. Ja muuton jälkeisissä Kiuruveden henkirjoissa perhe löytyy irtolaisista maininnalla "ei paikkakunnalla".
Muolaan seurakunnan rippikirjoista en perheen tietoja ole löytänyt. Ainoastaan Fredrik löytyy "muihin seurakuntiin kuuluvien" kuolleiden ja haudattujen joukosta, siinä etunimeksi on kirjoitettu Antti? Oma olettamus: Kirkkoherra lienee kirjannut suntion(?) kirjoittaman etunimen "Retti"(?) väärin kun muut tiedot, ikä ja kotipaikka täsmäävät.
Fredrikin ja Elsan perheeseen syntyi keväällä 1903 Muolaassa kaksoset August ja Helena, jotka hätäkastettiin Muolaassa ja kuolivat ennen kesää. Fredrik sairastui ja kuoli Karjalassa 1. heinäkuuta 1904, ja haudattiin Muolaan kirkkomaahan.
35-vuotias Elsa muutti poikien Kallen (12), Fritjofin (10) ja Jussin (5) kanssa takaisin Kiuruvedelle, viimeistään kesällä 1905. Lokakuussa 1905 Elsalle syntyi Kiuruvedellä
"isätön" Väinö (1905-1969).
Perheen toimeentulo ilman isää oli Kiuruvedellä tiukkaa, ja kunnan köyhäinavun varassa. Perhettä sijoitettiin eri taloihin "hoidettavaksi", ja joskus annettiin ruoka-apua. Pian, ehkä köyhyyden vuoksi, 13-vuotias Kalle lähti setänsä puusepän oppiin Kannakselle Terijoelle, mutta palasi pian takaisin kun joutuikin opin sijaan lapsenpiiaksi.
Kiuruveden kunnallislautakunnan vanhat pöytäkirjat ovat Joensuun kansalliskirjastossa, jossa olin niitä tutkimassa elokuussa 2022 löytääkseni tietoja isoisäni Kallen huutolaisajan päätöksistä vuosilta 1907-1908. Harmi, että tiedot loppuivat juuri vuoteen 1906 - ehkä vielä löytyvät. Kuitenkin nämä "köyhäinhuolto" päätökset 1905-1906 löytyivät.
2/10-05: Remeskylä, Kustaava Hepoojalle jauhoja 25 kg - 6/11-05: Hepoojan perheen hoidosta myönnettiin Juho Ruotsalaiselle 6/11-05-1/1-06 1:25 päivältä - 7/3-06: Rikki Hepo-ojan lesken hoidosta myönnettiin Juho Rytkösälle 14 vuorokauden hoidosta a 1 mk 50 penniä, yht. 21 markkaa - ?/4-06: Gustava Leiviskä sioitettiin toistaiseksi lapsineen Risto Kauhaselle Sajniemi markalla vuorokaudelta - 11/6-06: Juho Ruotsalaiselle Gustava Leiviskän hoidosta 7 markkaa - 12/12-06: Kustaava Leiviskälle 20 kg jauhoja
Kunnan köyhäinhoidossa oli vielä 1900-luvun alussa tapana sijoittaa köyhiä, vaivaisia ja orpoja huutolaiseksi johonkin taloon. Huutokaupat pidettiin vuosittain viattomien lasten päivänä joulun jälkeen, ja halvimman tarjouksen tehnyt sai huudettavan vuodeksi taloon hoidettavaksi. Köyhän perheen vanhin lapsi (alle 15-vuotias) joutui myös usein huutokaupaksi. 15-vuotias pääsikin jo rengiksi tai piiaksi vuoden pestillä.
Terijoelta palattuaan 14-vuotias Kalle joutui myös kunnan toimesta vuodeksi huutolaiseksi. Sitten vanhempana hän oli rengin hommissa ja Fritjofin kanssa tukinuitossa. Näistä Kallen ajoista kuitenkin lisää myöhemmin. Elsa teki varmaankin piian töitä, asui nuorempien lasten kanssa jonkun talon ruuissa ja tilapäishommissa eli loisena. Viimeisin Kiuruveden henkikirjatieto 1911 kertoi perheen asuvan loisena Luupuveden Kätkytlahden Lassilan talossa.
Seuraavana vuonna 1908 Kalle sai pestin rengiksi 60 markan vuosipalkalla Luupuveden nro 6 Hakoniemeen Kalle Huttusen taloon. Palkka tuntui siihen aikaan hyvältä kun ikäkin oli vasta 15 vuotta. Siinä kului vuosi ja toiseksi vuodeksi tuli alettua kun palkkakin kohosi 100 markkaan vuodessa. Siinä työssä kului kesään 1909 asti, jolloin Kalle lähti tukkilaishommiin Pyhäjärvelle kesken juuri aloitetun rippikoulun, ja renkipaikkakin jäi vain puolen vuoden mittaiseksi.
Vuoden 1911 lokakuussa 18-vuotias Kalle muutti Kiuruvedeltä Kestilään isänsä synnyinseudulle Väyrylään Matti Murron mökkiin. Talvella 1912 Elsa muutti perässä nuorempien lasten kanssa. Kalle oli varmaankin sopinut ennakkoon Väyrylän talon "mäkituvan" Hommalan vuokraamisesta talollisen, tulevan appensa Pekka Väyrysen (1862-1929, isoisoisä 3/10) kanssa. Kalle, äiti-Elsa ja nuoremmat lapset (Fritjof 17, Jussi 13 ja Väinö 7) asettuivat asumaan mäkitupalaisena Väyrylän nro 2 Hommalaan.
Mäkitupa on jonkin maatilan alueella olevaa vuokra-asumus, pikku tupa, johon yleensä ei kuulunut mainittavammin viljelypinta-alaa, toisin kuin torppaan. Ja asukkaat olivat sitten mäkitupalaisia.
Maaliskuussa 1915 Kalle meni naimisiin Nikulan talon Pekka Väyrysen tyttären Maria Aleksandra Väyrysen kanssa.
Nuoripari Kalle ja Sandra asettui asumaan Hommalaan, aluksi Elsa-äidin ja poikien kanssa, jotka muuttivat pian omilleen. Elsa meni naimisiin talollisen leskimiehen Iikka Mäkelän (1850-1928) kanssa, ja Elsa ja Väinö (11) muuttivat Mäkelän taloon Mulkualle. Fritjof ja Jussi muuttivat myös 1915-1916 pois Hommalasta, ja myöhemmin Kestilästä Kemiin ja Tornioon.
Fritjof päätyi myöhemmin Kemiin linja- ja taksiautoilijaksi, ilmoitus Pohjolan Sanomissa 1933. Fritjofin luonna Kemissä minäkin kävin Sulon mukana 60-luvulla yhdellä perheen Lapin reissulla. Jussista tuli räätäli ja hän päätyikin alan hommiin Tornioon, ilmoitus Pohjolan Sanomissa 1934. Jussi kuoli perheettömänä jo 48-vuotiaana.
Väinö lähti myöhemmin Elsan hoteista omille hämärille teilleen. Väinöstä (1905-1969) tuli räätäli, mutta hän päätyi elämässään nuorena myös monenlaisiin hankaluuksiin ja koiruuksiin, joutui niistä lopulta nuorena vankilaankin, Wiipuri-lehti 17/1 1925.
Muistan Väinön hyvin kun hän tuli 60-luvulla meille Muhokselle Ruotsin reissultaan Haaparannan kautta, kangaspakka mukanaan ja tuomiaan kelloja ranteet täynnä. Harmaantuneella Väinöllä oli tyylikäs villakangaspuku, valkoinen paita ja rusetti kaulassa. Hän viipyi jonkun päivän, räätälöi äidille vaatteita... ja jatkoi matkaa.
Kalle Hepo-oja 1893-1959, isoisä
Kalle Fredrikinpoika Hepo-oja (isoisä 2/4) syntyi Kiuruvedellä 28. tammikuuta 1893 ja kuoli 30. kesäkuuta 1959 Säräisniemellä 66-vuotiaana.
Kalle muutti perheen mukana Karjalan Muolaaseen 7-vuotiaana. Fredrik-isän siellä kuoltua, Elsa-äiti lapsineen muutti takaisin Kiuruvedelle keväällä 1905.
Perheen vaiheista Muolaassa on vähän tietoja, ja ne vähät löytyvät isä-Fredrikin tiedoista.
Perheen toimeentulo ilman isää oli Kiuruvedellä tiukkaa, ja kunnan köyhäinavun varassa. Pian Kiuruvedelle tulon jälkeen, ehkä köyhien olojen takia, 13 -vuotias Kalle lähti takaisin Karjalaan Terijoelle setänsä Heikin puusepänoppiin, mutta joutuikin siellä lähinnä lapsenpiiaksi ja palasi takaisin kotiin Kiuruvedelle. Perheen isätön toimeentulo oli Kiuruvedellä kuitenkin tiukkaa, ja kunnan köyhäinavun varassa.
Tuohon aikaan kunnissa "kylän köyhien" lapsia sijoittettiin hoitoon huutokaupoissa vuodeksi kerrallaan halvimman tarjouksen tehneeseen taloon. Usein nämä huutajat olivat pienen torpan laiskoja isäntiä, jotka saivat näin kunnalta rahaa ja samalla "orjatyövoimaa" taloon. Lisäksi saattoi huutolaistalon emäntä olla ilkeä, eikä huutolainen päässyt edes samaan ruokapöytään.
Palattuaan Terijoelta 14-vuotias Kalle joutuikin perheen vanhimpana lapsena kunnan toimesta huutolaiseksi, vuodeksi 1907. Nuoremmat veljet Fritjof, Jussi ja Väinö saivat jäädä äidin luokse.
Kallen huutolaistalo oli Kiuruveden Luupuvedellä (nro 10, Keski-mökki) luultavasti Heikki Parviaisen torpassa. Torpassa oli vaimon lisäksi kolme lasta, joista nuorin oli vuoden Kallea vanhempi poika. Kallen muisteluiden mukaan ruoka ja kohtelu oli huonoa, ja tämä talon nuorin oli ilkeä, eikä ruokapöytään aina samaan aikaan päässyt. Kiuruveden lastenkirjan mukaan talossa lienee ollut vielä lisäksi kaksi 11-vuotiasta huutolaistyttöä.
Seuraavana vuonna 1908 Kalle sai pestin rengiksi 60 markan vuosipalkalla Luupuveden nro 6 Hakoniemeen Kalle Huttusen taloon. Kallen mukaan renkinä kului vuosi ja toiseksi vuodeksikin tuli alettua kun palkkakin kohosi 100 markkaan vuodessa. Siinä työssä kului kesään 1909 asti, jolloin Kalle lähti tukkilaishommiin Pyhäjärvelle kesken juuri aloitetun rippikoulun, ja renkipaikkakin jäi vain puolen vuoden mittaiseksi.
Kallen 60-vuotismuisteluissa kirjattua:
Toiset pojat olivat äidin kanssa ja Kalle päätti veljiensä kanssa lähteä tukin tekoon. Niin kävikin. Taksa oli silloin 15 penniä pölkyltä eli tukilta, jotka oli myös kuorittava. Lujassa oli leipä siinäkin, vaikka siihen aikaan ei paljon mennytkään rahaa, jos ei tullutkaan. Voi maksoi 1,40 p kilo ja riisi siinä 40-50 p kilo. Niin se tuki teko oli olevinaan aivan hyvää touhua. Sitten päätti Kalle – tai äitinsäkö lie päättänyt, että alkaa rengiksi.
Kalle Hepo-oja pestautui rengiksi 60
markan vuosipalkalla ja tuntui se palkka siihen aikaan hyvältä kun
ikäkin oli vasta 14 vuotta. Siinä kului vuosi ja toiseksi vuodeksi
tuli alettua kun palkkakin kohosi 100 markkaan vuodessa. Saalishan se
miestä innostaa. Siinä kului kevääseen asti.
Sitten alkoi taas käänne elämässä. Alkoi rippikoulu Kiuruveden kirkolla, jossa Kalle Hepo-ojakin odotteli miesten kirjoihin pääsemistä. Siellä oli paljon poikia, ja olivat he eräällä välitunnilla kun tukkijätkiä meni ohi tukin laskuun. Ne huuteli rippikoulupojille, että eikös pojatkin lähde tukin laskuun. Silloin Kalle teki äkkiä päätöksensä. Samahan se on lähteä, jos vaikka saisi paremman rahantulon kuin renkinä. Niin hän nakkasi kirjansa kirkon luo ja läksi tukkilaisten mukana uittoon.
Kyllä Kalle pojasta silloin tuntui oli melko mieheltä kun jo oli tukkilaisena jätkälaumassa. Siitä sitä sitten saavuttiin tukinlaskupaikalle Pyhäjärvelle ja kaikki pääsi töihin, Hepo-ojakin muiden mukana. Kun pari päivää oli oltu työssä niin yhtenä aamuna annettiinkin Hepo-ojalle ja muille poikasille tili nyrkkiin. Siinä tuli suru puseroon taas ja tuli mieleen, että mitäs tehdä. Hepo-ojalla oli kuitenkin rohkeutta ja hän meni työnjohtajan luo ja sanoi, ehkä kyyneleet silmissä, että eikö voitaisi vielä pitää työssä kun ei ole kotiakaan eikä isää ja äidinkin mukana on 3 poikaa, jotka ovat nuorempia.
Se naula veti taas sillä kertaa ja työt jatkuivat tosin vain herrojen juoksupoikana mutta kesä siinäkin meni ja syksyllä oli rahaa pitkälti toista sataa markkaa taskussa. Matka suuntautui taas äidin luo tekopitäjään, ja rahaa oli mielestään aika paljon olihan sitä se toista sataa.
Rengitys loppui siihen ja se tili puolen vuoden rengin palkasta on vieläkin tekemättä, mutta jos matka joskus sinnepäin käy, niin on kai sekin käytävä perimässä. Niin siihen aikaan alkoi ne järjen ensi alkeet, tuli muutto Kiuruvedeltä Kestilään. Kestilä oli mielessä kun isävainaja oli sieltä kotoisin. Hän oli Hepo-ojan poikia Kestilästä ja pojan luontoa veti isä kotiseudulle.
Vuoden 1911 lokakuussa 18-vuotias Kalle muutti Kiuruvedeltä Kestilään isänsä synnyinseudulle Väyrylään Matti Murron mökkiin. Talvella 1912 äiti-Elsa muutti perässä nuorempien veljien kanssa. Kalle oli varmaankin sopinut ennakkoon Väyrylän taloon kuuluvan "mäkituvan" Hommalan vuokraamisesta talollisen, tulevan appensa Nikulan isännän Pekka Väyrysen (1862-1929, isoisoisä 3/10) kanssa.
Kestilässä Kallen talvet kuluivat enimmäkseen metsätöissä ja kesät uitoissa. Sitten tuli laitettua hevonen, jolla talvella oltiin savotassa ja kesällä ajettiin rahtia.
Maaliskuussa 1915 Kalle meni naimisiin Nikulan talon Pekka Väyrysen tyttären Maria Aleksandra Väyrysen (1894-1975, isoäiti 2/5) kanssa. Nuoripari Kalle ja Sandra asettui asumaan Hommalaan, Elsa ja veljet muuttivat pois omilleen.
Hommalan kuvassa kesältä 1928 on Sandran vierellä Helena, Sulo merimiespuvussa, Helmi ja Yrjö haitari sylissään. Edessä tuntematon poika. (Kalle oli tuolloin Amerikan reissullaan.)
Hommalassa Kalle ja Sandra hommasivat kuusi lasta. Siellä syntyi: Hannes 1916, Yrjö 1919, Helmi 1921, Sulo 1924, Helena 1926 ja Eila 1934. (Kallen Kanadan reissu haittasi lasten hommailua 1926-1930.)
Otteita Kallen 60-vuotispäivien muisteluista tammikuussa 1953:
Sitten jatkui työt tukin uitossa kulku Siikajoella ja Veneheitossa, jossa siihen aikaan oli käynnissä isot uitot. Äiti oli silloin kahvikokkina ja kaksi poikaa työssä. Palkka oli silloin miehelle 30 p tunnilta ja Hepo-ojan pojille 20-25 p tunnilta. Siinähän sitä aina päivästä toiseen päästiin ja pojatkin varttuivat miehiksi ja pääsivät miesten kirjoihin.
Talvet kuluivat enimmäkseen metsätyössä ja kesät uitossa. Sitten tuli laitettua hevonen, jolla talvella oltiin savotassa ja kesällä ajettiin rahtia, sillä autoja ei siihen aikaan ollut kuin joillakin suurilla kauppiailla ja herroilla. Kestilässäkään ei ollut kuin kaksi autoa, Osuuskaupalla ja Mannermaalla. Niihin aikoihin alkoi Kallea kiinnostaa autot. Niin tulikin kysytyksi apumieheksi autoon ja oltuakin joitakin reissuja.
Sitten loppui se auton apumiehenä olo ja tuli kai ajateltua, ettei hevosta parempaa sentään ole. Siitä ei lopu pensa eikä kaasuttaja mene tukkoon. Niin tuli 3-4 vuotta taas ajeltua hevosella rahtia muutaman kaverin kanssa. Kaksi kertaa viikossa tuli käytyä Limingassa. Oppi siinä kulkemaan kun oli tienpäällä päivät ja yöt.
Sellaista oli se rahdin ajo ja loppui sekin aikanaan. Oli alettava taas katsella uusia töitä. Siihen aikaan meni paljon miehiä Kanadaan ja Kallekin suunnitteli samaa mutta rahanpuute oli esteenä.
Olisi pitänyt olla 10.000 mk rahaa, vaan kun ei ollut. Vaimon sisko Leena oli Amerikassa ja silloin kirjoitettiin hänelle, että lähettää matkarahat. No, nekin rahat tuli ja alkoi passin hankkiminen. Passi löytyi ja matka alkoi. Kanadassa tuli oltua metsätyössä ja kaivoksilla.
Kalle lähti lankonsa Nikulan Jussin kanssa Kanadaan metsä- ja kaivostöihin joulukuussa 1926. Matka tehtiin ensin laivalla (S/S Arcturus) Hangosta Hulliin Englantiin, siellä junalla Liverpooliin, ja sieltä sitten Kanadaan R.M.S. Metagama-laivalla. Määräsatama oli Saint John New Brunswick, josta mentiin junalla 2000 km Cobaltin hopeakaivoksille Ontarioon. Kanadasta Kalle palasi kotiin 1929-1930. Lisää Kanadan reissusta ja muista Amerikkaan menijöistä.
Kanadasta tultua Kalle meni 1930 autokouluun ja ajeli muiden autoja vuoteen 1936 saakka. Silloin hän osti oman auton, kylläkin melkein velaksi sillä rahaa ei ollut kuin 13.000 markkaa ja auto maksoi 100.000 markkaa.
"Piti siinä vekseli poikineen kirjoittaa, mutta siitä ne asiat selkis. Siitä asti on ja vielä nytkin autoilua jatkunut. Pojat ovat jo kasvaneet ja autoilevat myös ja saavat jatkaa edelleenkin jos aikovat joskus 60 vuotta täyttää, sanoi nyt 60 vuotta täyttänyt Kalle Hepo-oja tammikuussa 1953."
Hommalassa harjoitettiin myös pienviljelyshommaa, joka jäi autoilun alettua. Päätoimeentulo lienee silloin, ennen autokautta, ollut rahdin ajo hevosella. Kalle oli myös Kestilän kunnanvaltuutettu vuosina 1933-1936.
Kuorma-autohommat Kalle aloitti poikiensa kanssa 30-luvun puolivälissä. Hannes oli vanhimpana jo alusta alkaen mukana, sitten Yrjö. Sulo jäi silloin nuorempana apumiehen rooliin.
Kalle aloitti sodan jälkeen linja-autoliikennöimisen Kylmälänkylästä Ouluun, tämä linja jatkui ensin Pelsolle, ja myöhemmin Säräisniemelle, kun alettiin ajamaan kahdella autolla Säräisniemeltä 1950-luvun alussa. Pojat Hannes, Yrjö ja Sulo olivat sodan jälkeen kuorma-autohommissa, puutavaran ja soran ajossa.
Kalle aloitti sodan jälkeen linja-autoliikennöimisen Kylmälänkylästä Ouluun, tämä linja jatkui ensin Pelsolle, ja myöhemmin Säräisniemelle, kun alettiin ajamaan kahdella autolla Säräisniemeltä 1950-luvun alussa. Pojat Hannes, Yrjö ja Sulo olivat sodan jälkeen kuorma-autohommissa, puutavaran ja soran ajossa.
Kalle kuoli kurkunpääsyöpään kesällä 1959 66-vuotiaana. Yrjö jatkoi kasvavaa Hepo-ojan linja-autojen liikennöintiä Säräisniemeltä Ouluun 60-luvulla. Hannes oli muuttanut jo 50-luvulla Lahteen vaimonsa kotikonnuille, perusti siellä Häme-Kiito Oy:n ja aloitti rekka-autoliikennöinnin Lahden seudulla. Sulo jatkoi itsenäisenä kuorma-autoilijana Muhoksella.
Otsikkosi
Sulo Armas Kallenpoika 1924-1998, isä
Sulo Armas Hepo-oja (1924-1998) syntyi Kestilän Hommalassa 29. maaliskuuta 1924 ja kuoli 17. maaliskuuta 1998, vähän ennen 74-vuotispäiväänsä.
Jatkosodan (25.6.41-19.9.44) alussa ikäluokka 24-syntyneet kutsuttiin palvelukseen. Sulon asepalvelus alkoi Jalkaväen Koulutuskeskusksessa Limingassa 27.10.1942 kiväärimiehenä.
Jatkosodan (25.6.41-19.9.44) alussa ikäluokka 24-syntyneet kutsuttiin palvelukseen. Sulon asepalvelus alkoi Jalkaväen Koulutuskeskusksessa Limingassa 27.10.1942 kiväärimiehenä.
25.1.1943 tuli siirto Helsingin laivastoasemalle kansimatruusiksi, ja 12.10.1943 Sukellusvenelaivueeseen, jonka emälaivana oli jäänmurtaja Sisu. Sulo oli jatkosodassa sukellusvene Vesikossa (näkyvillä nyt Suomenlinnassa), joka oli lähinnä tarkkailutehtävissä rannikolla ja Ahvenanmerellä. Jatkosodan lopussa Sulo siirrettiin kotiutukseen Turun laivastoasemalle, jonka emälaivana oli Suomen Joutsen, ja kotiutettiin Antin päivänä 30.11.44, 5 vuotta talvisodan alkamisesta.
Kuvassa serkupoikia ja veljekset valmiina kuorman tekoon. Edessä Hyppösen Kari, Ilkka, Juhani ja Reijo, Jouko "Katsin" hytin ikkunassa. Hepo-ojan Kauko ja Seppo astinlaudalla ja Kalervo lavalla.
25.1.1943 tuli siirto Helsingin laivastoasemalle kansimatruusiksi, ja 12.10.1943 Sukellusvenelaivueeseen, jonka emälaivana oli jäänmurtaja Sisu. Sulo oli jatkosodassa sukellusvene Vesikossa (näkyvillä nyt Suomenlinnassa), joka oli lähinnä tarkkailutehtävissä rannikolla ja Ahvenanmerellä. Jatkosodan lopussa Sulo siirrettiin kotiutukseen Turun laivastoasemalle, jonka emälaivana oli Suomen Joutsen, ja kotiutettiin Antin päivänä 30.11.44, 5 vuotta talvisodan alkamisesta.
Otsikkosi
Tästä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Sed ut perspiciatis unde omnis iste natus error sit voluptatem accusantium doloremque laudantium totam rem aperiam eaque ipsa quae ab illo inventore veritatis et quasi architecto beatae vitae dicta sunt explicabo nemo enim ipsam voluptatem.